sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Spreepark Berlin

DAY4
Kolmannen päivän eli maanantain kulutimme shoppaillessa. Suosittelen shoppailijalle Alexanderplatz aukiota sekä Kaufhaus des Westens eli KaDeWe:n kauppakeskusta, joka pitää tällähetkellä Euroopan suurimman kauppakeskuksen titteliä. Lisäksi KaDeWen vartta kulkevalta kadulta löydät lukuisia kauppoja shoppailua varten. Illalla pyörähdimme Klunkerkranich kattoterassilla oluella ja So36:ssa roller-discossa. Palaan näihin tapahtumiin myöhemmin puhelimen kuvilla varustettuna...

Neljäntenä päivänä tai oikeastaan neljännen päivän aamuna kello 0430am heräsimme tarkoituksella aikaisin, jotta voisimme sniikkailla sisään hylättyyn huvipuistoon. Olimme lukeneet Spreepark:sta netistä ja löytäneet ihmisten kirjoittamia kokemuksia paikalle pääsystä. Alueella oleskelu on kielletty vanhojen laitteiden romahtamisvaaran vuoksi ja tietenkin myös sen takia, ettei toisen omaisuutta runnottaisi. Meillä oli kuitenkin suunnitelmana vain valokuvata ja ihastella, eikä tuhota mitään, joten teimme taustatutkimusta ja totesimme aamuyön parhaaksi ajankohdaksi.

Aluetta vartioidaan "24h", mutta eihän vartijatkaan alueella voi asua. Huhutaan myös, että alueella on videokameroita piillotettuna ja tunkeilijoita pelotellaan vartiojoiden koirilla ja kerrotaan myös, että alueelle olisi asennettu äänentoistoa niin, että koirien haukunta olisi kuultavissa. Me olimme paikalla viiden jälkeen ja pääsimme livahtamaan suoraan pääportin alta. Sanotaan kuitenkin, että pääporttia ja pääteitä tulisi välttää suoran näkyvyyden vuoksi, mutta me piilouduimme pusikkoon ainoastaan alussa jännityksen vuoksi. Vanhoja kaivettuja kuoppia on tukittu betoniharkoin, mutta porttien tulee aueta, joten niitä ei voi vuorata kiinni. Aitojen yli pääsisi myös kiipeämään.

Saimme nauttia alueen spookimaisuudesta parintunnin ajan, mutta kuuden seitsemän aikaan lenkkeilijöiden määrä puiston ympärillä alkoi vaivaamaan ja päätimme poistua aluuelta. Juuri kun pääsimme portin ali takaisin sallitulle puolelle saksalainen nais koirantaluttaja räyhäsi meille jotain saksaksi. Totesimme vain suomeksi, ettemme olleet tuhonneet mitään ja olimmehan me jo poistuneet aluuelta, joten jatkoimme matkaa kotia kohti. Kokemuksena äärimmäisen jännittävä välillä vähän jopa pelottava. Tilanteeseen rentoutuu kyllä yllättävän nopeaa, mutta suosittelen kaikille Berliinissä kävijöille. Suurimpana "nähtävyytenä" taitaa olla kuitenkin Spreeparkin maailmanpyörä, joka pyörii kuin itsestään tuulenvoiman avulla päästäen samalla kammottavaa kirkunta ääntä. 







The third day we spent shopping and I would like to recommend to visit Alexanderplatz-square and Kaufhaus des Westens shopping centre. In the evening we visited a rooftop bar Klunkerkranich and went to roller-disco in So36. I'll tell more about these later with pictures from my phone...

Fourth day or to be exact the early morning of the fourth day we spent visiting and photographing the abandoned amusement park Spreepark. The place is probably the most well known from its ferris wheel that keeps on turning due to the wind. People tell stories of guards with dogs, hidden cameras and barking sounds on a wrong step.

We went inside under the main gate. At first we tried to stay hidden, but after all the excitement was settled we were more confident to walk around. We got there around 0500AM and figured it would be the best time to avoid any guards and joggers around the park. Got to get a lot of pictures and nobody saw us so I think I can recommend the timing and the spot to get in. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti