keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Thoughts of Berlin

Nyt näin reissun jälkeen voi jo huokaista kaikkea menoa ja meininkiä ja vain nauttia muistoista. Oltiin todella TODELLA tehokkaita neljän päivän aikana ja meijät majoittanu suomalainen ystäväpariskuntakin kertoi, ettei oo saanu näin paljoa aikaiseksi varmaan koko kahden viikon aikana.

Berliini on sellainen paikka, joka tarvii aikaa. Kaupunki ei ole mielestäni hienostunut vaan karu ja hiukan hipsteri. Paikka vaatii googlailua, jotta löytää tiensä oikeisiin paikkoihin ja saa irti paikasta niin paljon kuin mahdollista. Todella hyväksi havaittu appi on citymaps 2go! suosittelen jokaiselle maailman matkaajalle! Berliiniä ajatellen on myös mahdollista ladata appi kaupungin julkisesta liikenteestä. Matkalle osuvia julisteita tapahtumista kannattaa seurata ja liittyä paikkojen facebook yhteisöihin, jotta saat ajankohtaista tietoa tulevista tapahtumista. Näissä vierailemalla saa irti aivan uudenlaisen näkökulman Berliiniin. Käteinen on suomalaiselle matkustajalle ainakin ehdoton, sillä missään ei tunnu käyvän suomalainen kortti; ei visa, ei debit eikä varsinkaan electron. Hanavesi on PAHAA, mutta vettä todellakin kannattaa juoda läpi päivän, koska sitä tulee käveltyä huomaamatta aivan hurjia määriä.

Kysyä saa mitä haluaa, jos jotain mieleen tupsahtaa. En osaa pukea enää sanoiksi kaikkea niinkuin haluaisin, mutta suosittelen kyllä Berliiniä jokaiselle maailmanmatkaajalle. Saa nähdä, mikä mun seuraava matkakohde on...

Few days have past after arriving back home from Berlin. We were very affective for the four days we spent there and still I feel like I didn't have the chance to see enough.

I think Berlin is a place where you really need time. The city aint "pretty", but amazing with its' roughness. I recommend google before your trip so that you will find all the right places. If you use smartphone apps, download app called: city maps 2go. You can upload Berlin's map and pin your favorite places and search for restaurants. You can also download an app for the train, tram and metro routes.

If you see a poster of an event look the date, if it fits on your timetable go for it! Also follow interesting places on their Facebook so that you will know when they have an event. For a Finn cash is a must. I didn't visit any place where they would have taken any Finnish credit cards or anything. I also noticed that the tab water was awful! But it is important to drink water a lot, 'cause you might not even realize how much you walk a day.

If you have anything on your mind, don't hesitate to ask. I know I haven't told everything I could've, but the human mind doesn't always work fluently. Let's see what will my next destination be when traveling...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti